Hienosti hihnassa – vai miten se meni?

Jo tähän alkuun myönnän olevani laiskanpuoleinen, mitä hihnassa kulkemisen kouluttamiseen tulee. Kolmesta koirasta yksi, eli Usko, osaa kulkea sivulla ja pysyä kontaktissa vaikka maailman tappiin asti. Usko on ollut helppo kouluttaa siihen. Ylipäätään meillä ei ole ollut ongelmaa sen suhteen, että Usko vetäisi hihnassa. Hertta kulkee sivulla ja ottaa kontaktia pyynnöstä, mutta kyllästyy nopeasti ellen palkkaa muutaman sekunnin välein. Banditt taas kulkee mielellään edellä tai sivulla, mutta ei kuitenkaan toko-tyyppisesti jalassa kiinni kuten Usko tai Hertta, vaan ottaa vähän etäisyyttä.

Olin aikaisemmin sitä mieltä että koira ei koskaan saa missään tilanteessa vetää hihnassa. Uskokaa tai älkää, revin hiuksia päästäni Hertan suhteen yrittäessäni opettaa vaikeaa asiaa koiralle, joka oli vuoden verran elämästään saanut aina vetää hihnassa. Mutta sittemmin olen muuttunut joustavammaksi.

Silloin kun Hertta meille tuli, niin suurimpana ongelmana edellisen omistajan mukaan oli eroahdistus, sekä hihnakäytökseen liittyvät ongelmat. Eroahdistusta ei mielestäni Hertalla ainakaan meillä koskaan ollutkaan. Metelöinti ja asioiden tuhoaminen (paistinlastat silputtu, petauspatjasta avattu vetoketju ja sisältö silputtu ja niin edelleen) oli vain ja ainoastaan tylsistymistä. Hihnakäytökseen liittyvät ongelmat taas olivat jatkuva vetäminen hihnassa, sekä remmirähjäys.

Hertan kohdalla toisille koirille haukkuminen ja ulina on suoraa seurausta siitä, ettei sitä ole pentuna kunnolla sosiaalistettu. Se ei ole tottunut toisiin koiriin kunnolla, ja aikaisemmin kaikki koirat saivat Hertan innostumaan niin pahasti, että keskittymiskyky oli täysi nolla ja kovaääninen ulina jatkui kunnes toista koiraa ei näkynyt. Nykyään tämä ongelma ei ole ongelma. Olen oppinut joustamaan. Mistä päästäänkin itse aiheeseen.

Meillä koirat saavat vetää hihnassa. Ja nyt en tarkoita kieli sinisenä, niskat nurin -vetämistä, vaan kevyttä, tasaista vetoa. Hihna saa olla niin sanotusti kireänä, sillä mielestäni nyt vaan on helpompaa kulkea kahden tai kolmen koiran kanssa niin, että koirat menevät edellä, hihnat kireinä ja minä tulen perässä. Meillä ei pyritä täydelliseen, koira kulkee aina jalan vieressä -tyyppisen kulkemiseen, sillä mielestäni se on koiraa kohtaan paskamaista käytöstä. Koiran kuuluu saada haistella maata, mennä vähän eessun taassun hajujen perässä. Se on normaalia, eikä tee kenestäkään huonoa koiranomistajaa.

Kuten kaikilla, meilläkin on säännöt koirille hihnakäytöstä koskien. Tien toiselle puolelle ei koskaan saa mennä ilman minua, sen estän saman tien ja siirrän koiran takaisin pientareen puolelle. Ja hihnassa ei saa vetää täysiä. Tästä seuraa välitön pysähtyminen, kontaktin pyyntö ja hetken erittäin tylsä seisoskelu, kunnes matkaa voidaan jatkaa. Luoksetuloharjoituksiin petraaminen on tuottanut tulosta myös hihnakäytöksen opettelussa: jos minä vihellän, koirien tulee tulla luokseni ja suunnata huomionsa minuun. Luoksetulosta välitön palkkaus ja matkaa jatketaan kun minä niin päätän.

Hertta on välillä herkkä provosoitumaan muiden koirien haukkumisesta tai rähjäämisestä, ja sen ymmärrän täysin. Hertta on muutenkin se, joka mölisee milloin millekin. Jos alan laittamaan ruokaa, meille tai koirille, Hertta jodlailee hyppiessään. Eli kyseessä on paljon ääntään käyttävä ja mielellään äänellistä ulosantia suoltava koira. Sille ei voi mitään. Toisille koirille saa haukahtaa kerran tai pari. Siihen sen on loputtava. En ole vastuussa muiden koirista ja ymmärrän, että haukkuminen saattaa provosoida toisia koiria, mutta hei – niin se provosoi Herttaakin. Ja tätä olen sitkeästi kouluttanut pois. Olen pyrkinyt vähentämään turhaa rähjäämistä toisille koirille, ja olenkin saanut sen kitkettyä pois.

Usko on taasen paljon helpompi tapaus, vaikka muut koirat kuinka ärsyttäisivät, riittää että minulla on nameja mukana, niin toiselle koiralle voi viitata kintaalla. Usko ottaa hyvin kontaktia ja pitää sitä yllä, kuten jo aikasemmin mainittu, vaikka maailman tappiin saakka. Bandittia taas eivät toiset koirat kiinnosta laisinkaan. Ainoa mikä kiinnostaa, hyvin allumaiseen tapaan, on eteen päin suuntautuva liike ja pysähtyminen on pahin rikos minkä minä voin sille tehdä.

Jokaisella on oma tyylinsä koiran ulkoiluttamiseen, mutta meillä mennään tällä tyylillä, sillä se toimii. Hihnakäytöksessä, ja kouluttamisessa ylipäätään, minä painotan aina rauhallisuutta. Kouluttamisesta ei tule mitään, jos ohjaaja on kireä tai ärsyyntynyt. Positiivinen mieli ja rentous ja rauhallisuus on kaiken perusta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s