A-pentue

Astutus, tiineys & synnytys

Banditt astui Hertan kahdesti valvottuna. Tiineysaika sujui mukavasti ja helposti, lukuunottamatta kolmannen tiineysviikon (astutuksesta laskettuna) voimakasta närästystä, joka onneksi helpotti neljännelle viikolle tultaessa.

Pohjolan A-pentue syntyi 26.9.2017, pentueeseen syntyi neljä urosta ja yksi narttu. Synnytys sujui normaalisti, eikä ongelmia ilmennyt. Ainoastaan pentueen viimeinen pentu (Pohjolan Anarya) syntyi ilman sikiökalvoja ja melko vaisuna ja velttona. Virkosi kuitenkin muutaman minuutin kuluttua.

Pennut saivat nimikseen Anduin, Amdir, Ainur, Arwen sekä Anarya. Kaikki viisi kehittyivät normaalisti ja kasvoivat tasaisesti. Luovutusiässä kaikilla uroksilla kivekset olivat laskeutuneet, eikä napatyrää ollut kenelläkään.

Pennut olivat luonteeltaan reippaita ja lämpenivät nopeasti uusille ihmisille. Kaikki olivat rohkeita ja kiipeilivät vierailijoiden sylissä ja antoivat tuntemattomien käsitellä. Hertta suhtautui avoimesti vieraisiin ihmisiin, jotka tulivat ihmettelemään pentuja.

Sukutaulu

Sukutaulun saa suuremmaksi klikkaamalla

Terveys

Pohjolan Ainurin lonkat on kuvattu epävirallisesti ontumatutkimuksen yhteydessä, tuloksena B/B. Hännänkärjessä ns. paimenkoukku.

päivitetty 8.2.2019

Tuoreimmat kuvat A-pentueesta

Pentukuvia